Metodologia on työtä prosessien ja teorioiden tuottamista varten
Kokonaisarkkitehtuurissa metodologia esitellään yhdenmukaisesti prosessien ja niiden transformaatioiden muodossa: INPUT –> OUTPUT. Siten transformaatiot koetaan tärkeiksi. Tutkittavia tyyppejä IT-näkökulmasta ovat siten Zachman-näkökulmasta prosessit, liiketoiminta, systeemi(syys), teknologia, sovelluskerros ja operaatiotaso. Mitä sitten merkitsee edellä mainittu metateoria?
Metateorialla tarkoitetaan teoriaa, joka tarkastelee ja määrittelee itseänsä muiden teorioiden suhteessa. Se on siten teoria teorioista. Esimerkiksi teoreettinen käsitys kuinka organisoida valtionhallinto mahdollisimman joustavaksi ja yhteistyöhenkiseksi, voi olla metodologia. Se on silloin eräänlainen narratiivi.
Kokonaisarkkitehtuurista ei ole saatu hyviä kokemuksia sen byrokraattisuuden takia ja myös siitä syystä, että ”Enterprise arkkitehtuurilla” ei ole skaalautuvaa käsitemallia, siis systeemisyyttä. Se lienee kuitenkin lähes ainoa IT-tekninen konsepti, mitä Suomen valtion johdossa on tietojärjestelmien kehittämiseen koko laajuudeltaan harkittu, ja johon organisaatioita on koulutettu soveltamisen tarkoituksessa. Koska tämä hanke epäonnistui liiallisen jäykkyytensä takia, tässä innovaatiokirjassa selkeäksi tehtäväksi sen vastineena on muodostunut joustavuuden edistäminen, ja metateorioilla on siinä oma osuutensa. Metateoria sallii teoriakehityksen.