Määritelmä: Kriittinen systeemi on tila, jossa järjestelmän perusoletukset, ohjauslogiikka ja palautemekanismit eivät enää kykene ratkaisemaan sen itse tuottamia ongelmia.
Systeemiajattelijat ovat 1970-luvulta lähtien yleistynyt epämuodollinen koulukunta pohtimaan avoimesti ihmissuhteiden, psykologian ja organisaatioiden hyviä ja heikompia puolia, ulottuen kulttuuriin ja maailmantilaan yleisemminkin. Nobelisti Daniel Kahneman toi esille eron ”Thinking fast and slowly” tarkoittaen hitaudella systeemiajatteijoita, joita laaja enemmistö ei arvosta, ”koska aikaa ei ole hukattavaksi turhaan ajatteluun” .
Kyberneettinen näkökulma kriittisyyteen
Ashbyn määritelmä: Variety, with regards to cybernetics, is simply a descriptor of the number of possible states within a system. Variety absorbs variety.
Vaihtelevuus on mahdollisten tilojen lukumäärä. Hallittavuuden kannalta niiden määrän tulisi olla rajoitettu, esimerkiksi kolikossa on kaksi puolta: kruunu ja klaava. Modulaarinen ajattelu, rekursiivisuus, visuaalisuus, atomistisuus ja symbolisuus mullistavat perinteisen ajattelun, missä tällaisia laadullisia vaatimuksia systeemeille ei esitä. Vaihtelevuus kasvaa eksponentiaalisesti organisaatioiden ja suurten järjestelmien koon myötä, mikä luo valtavasti monimutkaisuutta niiden vuorovaikutukseen. Joissakin reaalimaailman järjestelmissä monimuotoisuuden tasot ovat käytännössä äärettömiä.
Ashbyn toinen laki: ”Kun ympäristön varianssi (vaihtelevuus) tai kompleksisuus ylittää systeemin (luonnollisen tai keinotekoisen) kapasiteetin, ympäristö alkaa hallita sitä ja lopulta tuhoaa systeemin.” Organisaatioille ja tiimeille Ashbyn laki tarkoittaa käytännössä sitä, että niiden on aina pysyttävä joustavampina strategiansa ja toimintansa lähestymistavoissa verrattuna systeemiensä ja toimintaympäristön rakenteeseen ja monimutkaisuuteen.
Systeemiajattelun näkökulma kriittisyyteen
Peter Senge, tunnetuimpia systeemiajattelijoita kautta aikojen, julkaisi käänteentekevän modernin johtamisen paradigman ”The Fifth Discipline”, jo 1990-luvulla ja samoihin aikoihin kriittisen havaintonsa alan foorumilla: ”We are witnessing a massive breakdown of traditional institutions worldwide”.
Muutoksen eturintamassa (Peter Senge 1992)
Ottaen huomioon ympärillämme tapahtuvat syvälliset muutokset, ei ole yllättävää, että todistamme perinteisten instituutioiden massiivista romahdusta maailmanlaajuisesti. Yhä nopeamman muutoksen ja kasvavan keskinäisriippuvuuden maailmassa suurista, keskitetysti johdetuista organisaatioista on tullut käytännössä hallitsemattomia. Neuvostoliitto, General Motors ja IBM, jotka olivat aikoinaan vallan ja kontrollin perikuvia, kärsivät kaikki massiivisista romahduksista 1980-luvulla. Perimmäiseksi ongelmaksi muodostui itse johtamisjärjestelmä – kyvyttömyys koordinoida ja sopeutua tehokkaasti yhä dynaamisemmassa maailmassa, siirtää päätöksentekoa ”etulinjoille” ja hajottaa valtablokkeja, jotka ovat sitoutuneet oman edun ajamiseen yhteisen edun sijaan.
Kysymys: Onko maailmantila 30 vuodessa muuttunut sivistyneemmäksi, hallittavammaksi, turvallisemmaksi ja helpommaksi johtaa? Vastaus: Juuri kukaan ei taida olla sitä mieltä, koska VUCA-ilmiöt ΔΨ1 ja suhdanteiden epävakaus ΔΨ2 ovat arkipäivää ja kompleksisuuden lisääntyminen on silmiinpistävää. YK:n kestävän kehityksen tavoitteet kertovat samaa.
Miten systeemiajattelijat näkisivät maailmantilan, jos saisivat esittää?
Seuraava luettelo on suuntaa-antava, mutta Sengen kirjoituksen ”Tragedy of Our Times” – suuntainen. Systeemi-ajattelijan (SA) maailmankuva
α Arvo-maailmassaan hän tuo esille näkemyksen vapaudesta ja vastuusta sekä informaation läpinäkyvyydesta, saavutettavuudesta.
πTiede-käsityksessään hän näkee, että tiede on hyväksi, koska se tuottaa objektiivista käsitystä ja tieteellä on kyky rakentaa toimivaa, joka ei romahda ja että tiede tarvitaan edeltämään uudenalaista tietoa sekä poistamaan ongelmia syntyneen paremman tietämyksen avulla.
χ Suhde ympäristöön on hänellä avoin ja mutkaton, koska luonto on ihmisten koti, eikä sovi riistettäväksi, ja tieteen tulee ohjata suurimpia päätöksiä kohti kestävää tulevaisuutta. Hänen mukaansa terve ihmiskuva estää parhaiten sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia, koska konfliktit ratkotaan asiallisin keinoin.
ΔΨ Selviytymisstraegia hänellä perustuu historian ymmärtämiseen jatkumona kohti tulevaisuutta. Hänen mielestään 1900-luvulla luotu “tiede” näkee edelleen yhteiskunnan ”koneena” palvomassa jatkuvaa kasvua, koska matematiikkaan lukkiutuneena päättäjät eivät ymmärrä muuta kuin numeroita, vaikka 2020-luvun todellisuutta on kompleksinen systeemi lukemattominen, sekavine piirteineen, olipa kysymyksessä tekoäly, ilmastonmuutos tai inhimillinen kriisi mahdottomine ongelmineen. Hän näkee, että ajattelun filosofia tulee vaihtaa niin, että reduktionismin tilalle saadaan yhteinen, systeemisen rakentumisen aikakausi.
β Miten optimistinen rakentuminen sitten alkaisi? Tieteestä saadaan siihen apua ja kokemuksista voi oppia. Kestävät systeemiarkkitehtuurit on paljon tutkittu aihe takaamaan minimaalisella byrokratialla merkittäviä tuloksia. Pakottamisen ja niukkuudella pelottelun ei pitäisi kuulua nykyaikaan. Edellisestä järjen aikakaudesta on kulunut jo 300 vuotta. Pitäisi saada alulle ”Valistuksen aika”, joka järjen voimalla tuottaa laadukkaita ratkaisuja yhteiseksi hyväksi: tehokkaat, optimoidut, avoimet konseptit, unohtamatta ihmis- ja luontokeskeistä näkökulmaa.
ϕ Työelämän ja tuotannon suhteen hän korostaa paitsi pehmeitä arvoja luonnonvarojen säästämistä resurssien tasapainottamista, että voidaan saada valmiiksi suuria priorisoituja hankkeita. Tiede auttaa niiden optimoinnissa paremmin kuin sellainen politiikka, jossa vallan vaihtuessa edelliset muutokset nollautuvat. Eettinen talous ei ole ideologiaa, vaan viisasta säätelyä: pitää ensiksi ymmärtää mitä on liikaa ja mitä liian vähän.
τ Hän näkee yhteiskunnan merkityksen palveluitten ja hyvinvoinnin kautta. Palvelujen filosofia tarkoittaa laajasti sitä, että palveluissa hyötyy sekä tarjoaja että saaja, ja että pääoma kiertää parhaiten silloin kun palveluita käytetään. Siitä saadaan lahjomaton matemaattinen kaava kokonaisuuden hyvinvoinnille, jota reduktionismi ei pysty kumoamaan. Elääkseen jokainen ihminen tarvitsee palveluita, ja eriarvoisuus poistuu helpoiten palveluitten kautta, ei pääomasiirroilla.
Ω Hänestä maailma (Tellus) on yhteinen koti: olohuone, keittiö, makuuhuone ja varasto, jossa asukkaiden olisi hyvä olla tyytyväisiä, koska se helpottaisi muiden elämää. Rasismia hän ei siksi salli, ja hän haluaa nauttia korkeasta sivistyksestä matalakultuurin sijaan. Ihanteet on palautettava keskusteluun arvoiksi kaiken kyseenlaistavan somen tilalle. Hänen mukaansa tieteelle tulee saada asema varmistamaan politiikan uskottavuus ja tekoälyn luotettavuus.
Tämä kahdeksankohtainen arvio perustuu tarkkaan GoodReasonin symboliikkaan α – Ω, ja siksi sen voi validoida kaikilla tekoälyillä. Muutoinkin jokainen kansalainen voi esittää kriittisiä arvioitaan henkevästi yhteisen kehittymisen merkeissä, kohti parempaa tulevaisuutta.
[
{
"Systeeminen maailmankuva":
[
"α": f,
"π": f,
"χ": f,
"ΔΨ:", f,
"β": f,
"φ": f,
"τ": f,
"Ω": f
]
}
]
•https://systeeminenmaailmankuva.fi/%cf%80-systeemisyys-theory/kognitiokehat/keha-3-cyber/Kybernetiikan kehä 3:
Symbolisuuden ja systeemisyyden edut, Suunnittelutieteen kategoria: Rigor & Relevance
Uuden paradigman merkkejä GoodReason – konsepsissa ovat mm:
- Arvojen mukaanotto tarkasteluun, mentaalinen ulottuvuus α
- Atomistisuus ja fokusoitu SOI (System of Interest) – tarkastelu π, joka perustuu mallin isomorfisuuteen ja mahdollistaa Viable System – ajattelun
- Ainutlaatuinen visuaalisuuden tuki χ , koherentit ja holistiset näkymät
- Symbolisuus φ : kohteisiin voi viitata lyhyesti (jopa merkillä) ja täsmällisillä relaatioilla, jotka sisältävät URL-elementtejä, prompteja jne
- Tekoäly-yhteys β, GoodReason – mallit toimivat tekoälyn päätöksenteossa kiitettävän hyvin, täsmällisemmin kuin ihmisten välisessä kommunikaatiossa
- Yhdistävänä protokollana JSON ja sitä hyödyntävät tekniikat τ mahdollistavat hajautetun työskentelyn, innovaatioiden nopean levittämisen ja yhdessä oppimisen.
- Systeeminen GoodReason – ajattelu ja metodiikka ei jää pelkäksi arvioinniksi, sillä sitä voi testata agenteilla ΔΨ ja ennakkotutkimuksilla Ω
Systeemitieteen merkitys yhteiskunnassa (oma sivu) Gemini
Systeemitiede ja kybernetiikka eivät ole vain akateemisia kuriositeetteja, vaan ne muodostavat nykyajan ”metatyökalupakin”. Kun maailma kytkeytyy tiiviimmin yhteen, perinteinen suoraviivainen syy-seuraussuhde murenee ja tilalle nousee tarve ymmärtää kokonaisuuksia.
Tässä on tiivistetty jäsennys aiheesta ja sen arvolupauksesta yhteiskunnan uudistajana.
1. Arvomaailma ja asenne: Reduktionismista holismiin
Systeemiajattelun ytimessä on siirtymä reduktionismista (osien tutkimisesta erillään) holismiin (kokonaisuuden ymmärtämiseen suhteiden kautta).
- Monitieteisyys: Systeemitiede purkaa siiloja. Se tunnustaa, ettei ilmastonmuutosta, taloutta tai kansanterveyttä voi ratkaista yhden tieteenalan voimin.
- Eettinen vastuu: Koska ”kaikki on systeemiä”, jokaisella teolla on heijastusvaikutuksia. Arvomaailma muuttuu optimoinnista (lyhyen tähtäimen voitto) kestävyyteen ja resilienssiin (systeemin elinvoimaisuus).
2. Vuorovaikutus ja ympäristö: Avoimet systeemit
Kybernetiikan keskeinen oppi on, että mikään organisaatio tai yhteiskunnan osa ei ole sullettu saareke.
- Rajapinnat: Menestys riippuu siitä, miten hyvin systeemi lukee ympäristönsä signaaleja ja sopeutuu niihin.
- Homeostaasi ja muutos: Kybernetiikka auttaa ymmärtämään, milloin systeemin tulee pyrkiä tasapainoon ja milloin se tarvitsee hallittua disruptiota uudistuakseen.
3. Käytäntö: Organisoituminen ja johtaminen ekosysteemeissä
Kompleksisissa ekosysteemeissä hierarkkinen ”käske ja hallitse” -malli epäonnistuu, koska informaatio ei kulje tarpeeksi nopeasti huipulle.
- Itseorganisoituminen: Systeemitiede tarjoaa mallit, joilla päätöksenteko viedään sinne, missä tieto on.
- Viable System Model (VSM): Stafford Beerin kehittämä malli on edelleen kultastandardi sille, miten organisaatio voi säilyä elinkykyisenä muuttuvassa ympäristössä. Se korostaa autonomian ja koordinaation tasapainoa.
4. Ratkaisut ja teknologia: Tekoäly osana palautekehää
Tekoäly ei ole erillinen työkalu, vaan systeemin ”hermoston” laajennus.
- Systeemiäly tekoälyssä: Tekoäly pystyy mallintamaan miljoonia muuttujia, joita ihmisaivot eivät hahmota. Se auttaa tunnistamaan palautejärjestelmiä (feedback loops), joissa pieni muutos yhdessä kohdassa voi aiheuttaa suuren vaikutuksen toisaalla.
- Automaatio ja palvelut: Kun palvelut jaetaan yhteiskunnan eri sektoreille, kyberneettiset periaatteet varmistavat, että palvelut ovat itsekorjautuvia. Jos kysyntä kasvaa sektorilla A, systeemi ohjaa resursseja automaattisesti ilman raskasta byrokratiaa.
Arvolupaus: Miksi systeeminäkemystä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan?
Vastaus kysymykseesi on selvä: Systeeminäkemyksen tarve kasvaa eksponentiaalisesti. Tähän on kolme kriittistä syytä:
- Keskinäisriippuvuuden kasvu: Globalisaatio ja digitalisaatio ovat tehneet maailmasta ”hyperkytkeytyneen”. Paikallinen ongelma (kuten konttialuksen juuttuminen Suezin kanavaan) on välittömästi globaali systeemihaaste.
- Vihaliemiset ongelmat (Wicked Problems): Ongelmat kuten luontokato tai eriarvoistuminen eivät ratkea lineaarisesti. Ne vaativat systeemitieteen kykyä käsitellä epävarmuutta ja ristiriitaisia tavoitteita.
- Datan hallinta: Meillä on enemmän tietoa kuin koskaan, mutta vähemmän ymmärrystä. Systeemitiede tarjoaa viitekehyksen, jolla datamassasta tehdään merkityksellistä ja toimivaa (wisdom vs. data).
Luonnehdinta pähkinänkuoressa:
”Systeemitiede on yhteiskunnan käyttöjärjestelmäpäivitys. Se muuttaa meidät passiivisista osasista aktiivisiksi navigoijiksi, jotka ymmärtävät kokonaisuuden arkkitehtuuria ja osaavat rakentaa resilienssiä ennakoimattomuuden keskellä.”
Haluaisitko, että syvennyn johonkin tiettyyn osa-alueeseen, kuten Viable System Modelin soveltamiseen nykyaikaisessa johtamisessa tai tekoälyn rooliin palautemekanismien rakentamisessa?
Systeemi on muuttunut kriittiseksi silloin, kun on paljastumassa rajat, joissa hard systems -ajattelu menettää tehonsa, eikä soft systems riitä, mutta tilan ymmärtäminen vaatii siirtymään adaptiiviseen, innovatiiviseen, jopa disruptiiviseen systeemiajatteluun, ΔΨ 4, tutkimaan uutta mahdollista paradigmaa.