Alla kehämuutos 2 → 3 samalla metasäännöllä kuin 1 → 2, mukana ratkaiseva kynnys: paradigman alku.
Kehä 2 → Kehä 3: miksi muutos tapahtuu
Kehä 2 (hallittava epävarmuus) olettaa, että:
- epävarmuutta voi pienentää analyysillä
- mallit ovat riittävän hyviä, kun niitä kalibroidaan
- päätöksenteko pysyy erillään toteutuksesta
Kehä 3 (kompleksisuus) alkaa, kun järjestelmä huomaa:
- analyysi ei enää “sulje ympyrää”
- sama toimenpide ei tuota samaa vaikutusta
- tilanteen totuus näkyy vasta toiminnassa ja palautteessa
Tässä kohtaa π muuttuu: se ei ole enää “selittämistä”, vaan tiedon tuottamista kokeilemalla.
Ulkoinen kytkentä: χ → ΔΨ (epävarmuudesta kompleksisuuteen)
Kehällä 2 χ on vielä mallinnettavissa, mutta kehälle 3 siirrytään, kun χ tuottaa rakenteellisesti ristiriitaisia signaaleja:
- ympäristö reagoi oma-aloitteisesti (toimijat muuttavat peliä)
- riippuvuudet synnyttävät takaisinkytkentöjä, joita ei ollut mallissa
- viiveet ja verkostovaikutukset tekevät ennusteista jälkiviisautta
ΔΨ₂ → ΔΨ₃ on se hetki, kun epävarmuus ei enää ole “puutteellista tietoa”, vaan dynaaminen ilmiö: maailma ehtii muuttua sillä aikaa kun analysoit.
Sisäinen kytkentä: α → β (selkeydestä oppimisen rakenteeseen)
Kehällä 2 johto (α) pyrkii yhä “selkeyttämään tilannetta” ja β tukee sitä asiantuntija- ja päätösrakenteilla.
Kehälle 3 siirtymä alkaa, kun α joutuu hyväksymään uuden tehtävän:
“Me emme enää tiedä valmiiksi. Meidän täytyy oppia tekemällä.”
Silloin β:n pitää muuttua:
- ei enää pelkkä päätös- ja raportointirakenne
- vaan oppimisen infrastruktuuri (nopeat kokeilut, turvalliset rajaukset, palautteen keruu)
Tämä on metajohtamisen ydin: α ei vaihda vain päätöksiä, se vaihtaa ohjattavuuslogiikkaa.
Kentän kärjistyminen: τ (totuus näkyy toiminnassa)
Kehällä 2 τ on vielä “harkittua reagointia”. Kehällä 3 τ muuttuu:
- operatiivinen toiminta alkaa tehdä paikallisia ratkaisuja, joita ei ehditty hyväksyttää
- prosesseja sovelletaan ja kierretään, jotta työ ylipäätään onnistuu
- syntyy “näin meillä oikeasti toimitaan” -kerros
Kun τ alkaa elää omaa elämäänsä, organisaatio on jo käytännössä kompleksisuuden kehässä, vaikka johto vielä puhuisi analyysin kieltä.
Palaute ja kynnysehto: Ω (sulkeutuuko säätö vai ei)
Kehä 2: Ω vahvistaa analyysiä (“hyvä, tarkennetaan mallia”).
Kehä 3: Ω alkaa kertoa, että malli ei ennusta, vaan selittää jälkeenpäin.
Kynnys voidaan sanoa GoodReason-kielellä näin:
Jos Ω ei enää palauta τ:ta β:n ja α:n mukaiseen hallittuun malliin ilman uusia kokeiluja, ollaan kehällä 3.
Tässä kohdassa π aktivoituu uudella tavalla.
π:n rooli juuri tässä muutoksessa
Kehällä 2 π = perusteltu analyysi ja päättely.
Kehällä 3 π = tutkimusmuotoinen oppiminen, jossa faktat syntyvät:
- kokeiluista
- pilotoinneista
- “safe-to-fail” -asetelmista
- aidoista kentän havainnoista
Tämä on se kohta, jossa “tutkiminen” muuttuu organisaation sisäiseksi kyberneettiseksi toiminnoksi, ei erilliseksi R&D-osastoksi.
Metajohtaminen, jos henkilöstö “jakautuu symboleihin”
Tässä näkyy se metajohtamisen järjestelmäsi:
- χ-väki näkee signaalit ja poikkeamat (ympäristö)
- ΔΨ-väki tunnistaa riskit, jännitteet, kriittisyydet (paine)
- π-väki tekee tiedon tuottamisen mekanismin (kokeilu / tutkimus)
- β-väki rakentaa oppimisen rakenteen (governance kokeiluille)
- τ-väki toteuttaa ja tuottaa todellisen datan (toiminta)
- Ω-väki tekee vaikutuksen näkyväksi ja erottaa kohinan trendistä
- α vaihtaa ohjattavuuslogiikan ja pitää kokonaisuuden koossa
Kehä 2 → 3 onnistuu vain, jos π–β–τ–Ω -ketju saadaan toimimaan nopeasti ja rehellisesti.
Lukittava “2 → 3” -metasääntö
Muutos kehältä 2 kehälle 3 tapahtuu, kun analyysi ei enää vähennä epävarmuutta, vaan tilanteen ymmärrys alkaa syntyä vasta kokeiluista ja palautteesta.
Tällöin π muuttuu selittävästä päättelystä tutkimukselliseksi tiedontuotannoksi, β muuttuu päätösrakenteesta oppimisen rakenteeksi, τ muuttuu suunnitellusta toteutuksesta adaptiiviseksi toiminnaksi, ja Ω muuttuu mittaripalautteesta ohjaavaksi signaaliksi.
